vpsainio

Huhtikuun valtuustoraportti!

Julkaistu Kirkkonummen Perussuomalaiset ry:n kotisivuilla 15.4.2014:

Kunnanvaltuuston kokous 14.4.2014

Yleiskuvaus

Kirkkonummen kunnanvaltuuston tämän vuoden neljäs kokous pidettiin 14.4.2014. Paikalla oli hieman enemmän yleisöä kuin yleensä valtuuston kokouksissa, johtuen mitä ilmeisimmin esityslistan 8. pykälän käsittelystä. Kokouksessa nähtiin valitettavasti aiemmistakin kokouksista tuttuja teknisiä ongelmia ja valtuutetuille sopimatonta käytöstä.

Perussuomalaisten valtuustoryhmä osallistui kokoukseen seuraavin henkilöin: Valtuutetut Pekka M. Sinisalo(valtuustoryhmän puheenjohtaja), Jaana Manninen (varapuheenjohtaja), Heidi Kuittinen ja Ville Salmela sekä varavaltuutettu Antti-Jussi Manninen. Valtuustoryhmä jätti kokouksessa yhden valtuustoaloitteen.

Kokouksen aluksi kunnanjohtaja Tarmo Aarnio toi valtuutetuille uusimman tiedon ns. EKKV-kuntaliitoksen edistymisestä. Kokouksen päätteeksi valtiovarainministeriön asettamat kuntajakoselvittäjät esittelivät kuntajakoselvityksen perusteita, tavoitteita ja tämänhetkistä valmistelutilannetta.

Kokouksen asiat

Kokouksen asialistalla oli muutama pykälä joiden käsittelystä on syytä kertoa tarkemmin:

Pykälä 4, ”Asemapuiston asemakaavan muutoksen hyväksyminen piirustusnumero 3153:n mukaisesti”.

- Pekka M. Sinisalo esitti asian pöydällejättöä, sillä esityksessä mm. ei oltu huomioitu liityntäpysäköinnin rakentamisen mahdollista tarvetta, uuden terveyskeskuksen sijaintia ei oltu vielä päätetty, asuntorakentamiseen suunnatun asemakaavan mahdollista tarvetta ei oltu kartoitettu eikä lumenkaatopaikkoja oltu määritelty. Sinisaloa kannattivat ainakin Antti-Jussi Manninen, Hans Hedberg (rkp) ja Marjut Frantsi-Lankia (kesk).

- Äänestyksessä päätösehdotuksen mukainen asian jatkokäsittely voitti pöydällejätön äänin 31-20.

Pykälä 7, ”Sepänkannas III asemakaava-alueen rakennuskielto ja toimenpiderajoitus MRL:n 53 § ja 128 § mukaisesti”.

- Heti pykälän alussa ensimmäisen puheenvuoron sai kokoomuksen Jens Sörensen. Hän otti samalla myös vastuun kokouksen asiattomimmasta puheenvuorosta. Valtuuston puheenjohtaja Ulf Kjerin (rkp) ja koko joukko valtuutettuja närkästyivät silmiinpistävästi Sörensenille, eikä olisikaan mikään ihme että hän saisi tästä oudosta ulostulostaan huomatuksen.

- Epäasiallisen käytöksensä lisäksi Sörensen teki pykälään muutosehdotuksen liittyen Sepänkannaksen tonttien markkinointiin. Hän ehdotti markkinoinnin antamista kunnan ulkopuoliselle, yksityiselle kiinteistönvälittäjälle kokeiluluontoisesti. Valtuusto äänesti ja Sörensenin ehdotus voitti äänin 26-25.

- Ville Salmela kannatti ehdottomasti muutosehdotusta, todeten että markkinointiliike olisi pitänyt tehdä jo kauan aikaa sitten. Hän myös epäili että kunnan markkinoimia tontteja ei löydy Oikotie.fi:n kaltaisilta sivustoilta, mutta muiden valtuutettujen puheenvuoroista tuli ilmi että löytyisi.

- Antti-Jussi Manninen puolestaan oli puheenvuorossaan markkinoinnin tehostamisen kannalla, mutta epäili kunnan ulkopuoliselle yksityiselle taholle yksinoikeuksien antamista myymiseen.

- Pekka M. Sinisalo taasen toi esille sen, että kiinteistönvälittäjän ja kunnan välillä saattaisi syntyä kilpailutilanne ja piti sitä positiivisena.

Pykälä 8, ”Oikaisuvaatimus kunnanhallituksen 24.2.2014 § 51 päätöksestä, Kirkkonummen terveyskeskushankkeen jatkovalmistelu ja sijantipaikan valinta”.

- Asian käsittely sai aikaan yli 30 puheenvuoron verran keskustelua, jossa kuultiin myös muutama todella tunteikas ulostulo, mm. Veikko Vanhamäeltä (kok.) ja Gun-Maj Beckiltä (rkp). Eero Lankian (kesk.) mukaan kunnanhallitus oli rikkonut päätösjärjestystä asian käsittelyssä ja teki muutosehdotuksen, jonka mukaan uusi terveyskeskus tulisi rakentaa nykyisen paikalle (joko uusi tai vanhan remontti).

- Äänestyksessä pohjaesitys eli uuden terveyskeskuksen sijoittaminen Jokiniityn tontille vs. Lankian muutosehdotus voitti äänin 28-23.

Kirkkonummen Perussuomalaisten kanta asiaan on ollut jo alusta lähtien se, että nykyisen terveyskeskuksen sijanti on huono ja siihen samaan ei missään nimessä tulisi rakentaa uutta tai lähteä remontoimaan vanhaa. Jokiniitty on ollut ykkösvaihtoehtomme ja nyt valtuuston tekemä päätös oli siis luonnollisestikin meille suuri voitto.

- Antti-Jussi Manninen ymmärsi puheenvuorossaan, että terveyskeskuksen nykyinen paikka on palvellut hyvin kuntaa jos asiaa katsoo 1970-luvun näkökulmasta, mutta nykypäivänä ainoa oikea vaihtoehto uudelle rakennukselle on Jokiniityn tontti. Sitä tukee mm. se että alueella on hyvin tilaa vielä tehdä laajennuksia eikä nykyinen paikka toimi logistisesti. Kun nykyisestä paikasta pääsee uuden valmistuttua eroon, tontti voitaisiin hyvin kaavoittaa asunnoiksi, joissa kerrosneliöhinta olisi esimerkiksi 400 euron hujakoilla.

- Pekka M. Sinisalo toi esille puheenvuorossaan huolen siitä että mahdollinen SOTE-uuditus veisi tulevaisuudessa kunnalta budjettivallan, joten jo 25 vuotta jahkattu asia uuden terveyskeskuksen rakentamisen osalta tulisi viedä loppuun Jokiniityn avulla. Hän korosti Jokiniityn tontin laajennusmahdollisuuksia ja toisaalta kantoi huolta Veikkolan ja Masalan terveyasemista, jotka saattaisivat nykyisen tontin valitsemisen myötä jäädä tarpeettomiksi. HSL:n hallituksen jäsenenä Sinisalo tiesi vakuuttaa valtuutetut siitä, että Jokiniityn tapauksessa julkinen linja-autoliikenne todellakin olisi asiakkaiden käytettävissä uusien, säännöllisesti ajettavien linjojen myötä. Sinisalo korosti nykyisen tontin mahdollisuuksia yritystoimintaan ja radanvarsirakentamiseen.

- Ville Salmela puolestaan jyrähti, että rakentamisen riskit liittyvät nimenomaan nykyisen terveyskeskuksen tontille rakentamiseen, ei Jokiniittyyn. Tällä hän viittasi monien Jokiniittyä vastustavien puheenvuoroihin. Lisäksi hän puolusti Jokiniittyä taloudellisesti järkevimpänä vaihtoehtona, sillä sinne rakentamisen myötä kunnan ei tarvitsisi käyttää kalliita vuokrattavia väistötiloja, joiden kulut saattavat olla jopa 400.000 euroa vuodessa.

Valtuustoaloite ”Ikäihmisten asumiseen itsepalvelutalot”.

Kirkkonummen Perussuomalaisten valtuustoryhmä jätti kokouksen päätteeksi valtuustoaloitteen, jonka tavoitteena olisi rakennuttaa kuntaan ARA-rahoitteisia senioriasuntoja. Ne eivät olisi perinteisiä palvelutaloja tai vanhainkoteja, vaan itsepalvelutaloja, joissa jokaisella on oma kotinsa ja mahdollisuus sosiaalisuuteen tuttujen ihmisten keskuudessa, joilta voi tarvittaessa saada apua arjen ongelmiin. Lisäksi talossa voi olla yhteiskeittiö, ruokailu- ja monitoimitila palveluineen, saunat, pesula kuivaustiloineen, ym.

Aloitteessa esitetään kunnanvaltuustolle, että se velvoittaisi kunnanhallituksen valmistelemaan esityksen itsepalvelutalojen rakentamisesta. Kunnanhallitus voi koota ja nimetä tehtävää varten toimikunnan. Sekä edellyttää, että valtuusto hyväksyy mahdollisesti muodostettavan asuntoyhteisön yhtiöjärjestyksen sekä rakennus- ja rahoitussuunnitelman.

Valtuustoaloite sai Perussuomalaisten viiden valtuutetun lisäksi yhdeksältä paikallaolleelta valtuutetulta kannatusallekirjoituksen. Valtuustoaloite on luettavissa täältä (linkki aukeaa uuteen ikkunaan).

Yhteenveto kokouksesta

Kokouksen lopputulema oli perussuomalaisittain erinomainen, sillä uuden terveyskeskuksen rakentaminen Jokiniittyyn on ollut ryhmällemme erittäin tärkeä asia jo pitkään. Kokousteknisesti oli hieman parempi kuin esim. aiempi kokous, mutta yhä jatkuvat ongelmat sähköisen äänestysjärjestelmän kanssa pidensivät kokouksen kestoa taas kiusallisesti. Toivottavasti tekninen puoli saadaan toukokuun kokoukseen mennessä kuntoon!

Vesa-Pekka Sainio, valtuustoryhmän sihteeri

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat